maanantai 19. joulukuuta 2011

12 hyvää syytä hankkia lapsia

1. PYSYT VIREÄNÄ. Aivosi saavat kaivattua liikuntaa, koska tavarat eivät milloinkaan ole siellä, minne ne laitoit, vaan aastavasti hyvinkin luovissa piilopaikoissa. Lehtiroskista ei kannata tyhjentää ennen kuin on ottanut lompakkonsa sieltä pois. Kenkä on potentiaalinen paikka etsiä kadonneita aurinkolaseja ja jääkaapin alahyllyltä voit löytää uusimman suosikkilevysi.


2. TAJUNTASI LAAJENEE. Koskaan aiemmin ei mieleesi olisi tullut katsoa tai puolella korvalla kuunnella 1457 kertaa samaa elokuvaa tai teeveeohjelmaa, mutta Muumilaakson tarinoiden kohdalla se ei tuota ongelmia. 


3. OPIT ERIKOISTAITOJA. Esimerkiksi pizzan tekeminen yhdellä kädellä ei ole pikkuvauvan vanhemmalle temppu eikä mikään. Erityisen hienoa on oppia bravuuri, kuinka juusto raastetaan lapsi sylissä.


4. OPIT SOSIAALISEKSI. Sinun ei tarvitse käydä yksin edes vessassa.


5. SAAT UUDEN SISUSTUKSEN. Kun ennen keittiösi pöydän alla ei ollut mitään, nykyään siellä on kolmesta viiteen kiloa erilaisia ruuantähteitä, eikä auta, vaikka imuroisit kaksi kertaa tunnissa. Pöytä erittää murusia. Sitä mukaa kun siivoat länsisiipeä, itäsiipi alkaa täyttyä erilaisista traktoreista, kaulahuiveista, kattiloista, lehdistä, kirjoista ja ylipäätään kaikesta, mitä ei ole ruuvattu kiinni.


6. OLET AINA SEN NÄKÖINEN KUIN OLISIT LÄHDÖSSÄ LOMALLE. Vauvan kanssa tarvitset tunnin kyläreissulle kutakuinkin yhtä paljon tavaroita kuin normaalille kahden viikon etelänlomalle. Kylässä käyminen on myös matkana yhtä rasittava.


7. ELÄMÄ MUUTTUU SEIKKAILUKSI. On jännää huomata, kuinka tyynesti pystyt suhtautumaan siihen, että heräät keskellä yötä jalkopäähän piilotetun leikkipaloauton sireenin ääneen. 


8. OPIT KOMMANDOKSI. Pystyt toimimaan niin hiljaa ja taitavasti, että onnistut riisumaan nukkuvan ihmisen ja vaihtamaan hänelle vaipat, pukemaan hanskat, haalarit, sukat ja kengät sekä siirtämään hänet paikasta A paikkaan B - ilman että hän herää.


9. SAAT EXTREME-ELÄMYKSIÄ HALVALLA. Base-hyppy ei ole mitään verrattuna siihen, että saat juoda kokonaisen kahvikupillisen rauhassa. Et kylläkään saa. 


10. ELÄMÄ TUNTUU PITKÄLTÄ. Yksinkertaisinkin asioihin, kuten lähtemiseen, saat helposti menemään hyvin piiitkän tunnin. 


11. MAAILMA MUUTTUU JÄNNITTÄVÄKSI. Samastut James Bondiin, sillä sinunkin elinympäristösi on täynnä kuolemanvaaroja: tuoleja, joille voi kiivetä, legoja ja peukalonpään kokoisia ruoka-aineita, joihin voi tukehtua sekä ylisummaan kaikkea mahdollista, mihin ylettyy - ja kaikkeen ylettyy. 


12. KOET ENEMMÄN IHMEITÄ KUIN OPETUSLAPSET. Kuten, että on täysin mahdollista tunkea molemmat jalat tuolin selkänojapinnojen välistä, vaikka jalka on puolet paksumpi kuin pinnojen väli; tai ettei ole temppu eikä mikään tunkea nenään herne, vaikka sierain on niin pieni, ettei sieltä pääse edes räkä valumaan esteettä, mikä estää nukkumisen. Siis oman nukkumisesi!


Kiitos ystäväni P, joka lähetit tämän minulle taannoin ;). 
Vajaan nelikuukautisen tyttövauvan äitinä tunnistan jo nyt ainakin kohdat 3, 4, 6, 8, 9 ja 10. Myös ensimmäisen kohdan esimerkki kaiken nielevästä lehtiroskiksesta on tullut tutuksi, viimeksi sieltä taisi löytyä allekirjoittaneen kotiavain..
Ihan itse sen tosin sinne olin tiputtanut :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!