tiistai 26. kesäkuuta 2012

Back in business ja kirpparilöytöjä

Pahoittelut pienestä blogihiljaisuudesta! Syynä on paitsi siitepölykauden jälkeen elpynyt iltalenkkiharrastus myös haastavampi vaihe pikkuneidin unensaannissa. Kaiholla muistelen sitäkin vaihetta, jolloin unille saattamiseksi riitti vain unilaulu, tutti ja peittely omaan sänkyyn, nykyään kun vaaditaan useita hyssyttelyjä, tissittelyjä, heijausta, silitystä, lauluja, sylittelyjä.. No, eiköhän tämäkin vaihe jossain vaiheessa ohi mene, nimittäin jos jotain olen oppinut tämän vauvavuoden aikana niin sen, että aina on meneillään joku vaihe, mikään ei ole ikuista - hyvässä tai pahassa!

Juhannuskin jo tuli ja meni. Me oltiin aatto kotona, grillattiin ja saunottiin pienellä kaveriporukalla. Juhannuspäiväkin meni kotosalla edellisillan grilliherkkuja rääppiessä ja auringonpaisteesta omalla pihalla nautiskellessa.

Miehellä oli tänään viimeinen työpäivä ennen kesäloman tai oikeastaan isyyskuukauden alkua - tiedossa siis ruhtinaalliset kuusi viikkoa aikaa yhdessä koko perheen kesken = parhautta! Juhlistimme loman alkua herkuttelemalla kotimaisilla mansikoilla sulatettuun tummaan suklaaseen dipattuna. Ui jui kun oli namia!

Kuvituksena muutama viikko sitten naapurikaupunginosan pihakirppikseltä tekemiäni löytöjä. Ihan paras kirpparikierros ikinä, löysin muun muassa mielettömän tiikkivalaisimen, vanhoja lasimaljakkoja (Riihimäen lasin ja Nanny Stilin ainakin), keinuhevosen, vauvakiikun...Olin varmaan melkoinen näky kotimatkalla, kaikkine kantamukseni toisella kädellä pikkuneidin rattaita lykkien, onneksi siskokulta oli mukana ja apukäsinä!



Mitenkäs teidän juhannus sujui? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!