Sain Tiinalta Rakkaudella tehty -blogista toisenkin haasteen, nimittäin Blog Award -tunnustuksen. Tunnustuksen saajan tulee vastata seuraaviin kysymyksiin:
1. Blogin aloittaminen
Olen lukenut blogeja säännöllisesti jo parin vuoden ajan ja nyt uuden kodin myötä teki mieli kokeilla itsekkin kirjoittamista. Blogin myötä myös kiinnostus valokuvaukseen on kasvanut, sillä tykkään itse eniten blogeista, joissa kuvat ovat hyvälaatuisia ja kauniita.
2. Värimaailmani
Vaikka nykyisessä kodissamme on eniten valkoista, harmaata, mustaa ja teakia, täysin mustavalkoinen tai valkoinen koti ei ole meitä varten. Kuitenkin, kun suuret linjat pitää neutraalina, on vaihtelua ja värikkyyttä helppo tuoda ei kiinteillä elementeillä, kuten tekstiileillä ja sisustustavaroilla. Toisaalta ihailen myös koteja, joissa on uskallettu käyttää reippaasti värejä myös isoina pintoina vaikkapa seinissä.
www.iittala.com |
Vaatekaapistani eniten löytyy varmasti mustaa, mutta pidän myös lämpimistä, puhtaista ja vaaleista väreistä, esimerkiksi heleästä vihreästä ja korallin punaisesta.
3. Matkahaaveeni
Asuin opiskeluaikana jonkin aikaa Tsekissä ja rakastuin Prahaan tuolloin aivan täysillä, niinpä olen aina hieman kateellinen kun kuulen jonkun olevan lähdössä lomailemaan Prahaan.
Praha, kuva täältä |
Pitkäaikainen haaveeni on myös ollut matkustaa New Yorkiin, toivottavasti tämä haave vielä jonain päivänä toteutuu!
NYC kuva täältä |
Tykkään kaikista romantiikkahömppäelokuvista, erityisesti romanttisista komedioista. Esimerkiksi Holiday on tosi kiva elokuva. Pidän toisaalta myös elokuvista, joissa on yllättävä loppu, kuten Usual Suspect. Myös Indiana Jones elokuvat ovat olleet lemppareita jo lapsuudesta asti, samoin Star Wars leffat. Niin ja tietysti Twilight...Ja Disneyn piirretyt! Aika kaikkiruokainen olen siis, ainoastaan kauhu ei uppoa meikäläiseen, ei sitten lainkaan!
5. Lemppariblogit / my favorite blogs
Seuraan tiettyjä sisustus- vauva- ja lifestyleblogeja kätevästi Bloglovinin kautta. Ensimmäinen blogi, jota aloin säännöllisesti seuraamaan, oli Paras aika vuodesta ja se kuuluu suosikeihin edelleen.
Lifestyle blogeista lempparini on All I Ever Wanted Is Here, tykkään kyllä myös muista Bella-portaalin blogeista.
Sisustusblogi lukulistani on niin pitkä, etten osaa nimetä yhtä suosikkia, mutta sanotaan nyt vaikka norjalainen Stylizimo blog. Vauvablogeista taas voisin mainita hauskan Lapsellista -blogin.
Sääntöjen mukaan tunnustus pitäisi jakaa eteenpäin viidelle blogille, jolla on alle 100 lukijaa.
Seuraamillani blogeilla taitaa melkein kaikilla olla enemmänkin lukijoita, mutta jaan tunnustuksen kuitenkin eteenpäin ehdottomalle suosikkikokkausblogilleni eli
Tuulihattu ja pilttitossu:lle,
sekä lukulistani uusimmille tulokkaille
Olkaapas hyvät!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!